torstai 21. toukokuuta 2015

Kävin tänään töiden jälkeen Multasormessa ostamassa hieman kukkia ja ruukkuja, etupihan fiksausta silmälläpitäen. Tekisi mieli istuttaa jo aivan hirveä määrä kukkia, mutta ajattelin olla vielä varovainen ja odotella ainakin kesäkuun alkuun, ennekuin istutan loput kukat. Eihän sitä tiedä vaikka tulisi vielä takatalvi!


Kun sain kukat istutettua, päätin, että räpsäisen samalla parit kuvat meidän kodin etupihasta :) Meillä on ihan kivan kokoinen etupiha, juuri sopiva, että auto mahtuu oven eteen parkkiin. Kuvista ulos jää meidän ulkovarasto, joka jää kuvista katsottuna vasemmalle.


Tuohon etupihan kukkalaatikkoon pitäisi vielä jotakin kukkia keksiä. Tuo "ryteikkö" on tuossa pihassa ollut jo jonkun aikaa ja mielenkiinnolla odotankin, minkälaiselta se näyttää kesällä. Ryteikkö se on sen takia, että en yhtään tiedä, mitä siinä kasvaa. Paitsi tuo iso vihreä taitaa olla Tuija? Todennäköisesti siinä on myös joku lumipallopensas? T. todellinen viherpeukalo


Miltäs näyttää? :)

torstai 9. huhtikuuta 2015

Makuuhuone

Hei ja pahoittelut hiljaisuudesta :) Lukija Nurmosta sai meikäläiseen kommentillaan vauhtia ja nyt seuraavaksi kurkataankin meidän vanhempien makuuhuoneeseen. 

Aloitetaan tällä ennen kuvalla!
Ja tässä makuuhuone remontin jälkeen..


Olohuone ja keittiö saavatkin varmasti odottaa jonkin aikaa, sillä tällähetkellä varsinkin olohuone tuntuu jotenkin todella keskeneräiseltä! Joku olkkarissa vaan mättää, mutta en ole vaan keksinyt vielä, että mikä?

Makuuhuoneeseen päädyttiin siis tekemään tehosteseinä, raakalaudasta. (Alkuperäinen suunnitelma oli tehosteseinä, laminaatista.) Raakalautaa tuo ei aivan varsinaisesti ole, sillä lauta on hiottu niin, että enimmät tikut on saatu pois. Mutta sen kummemmin lautaa ei ole käsitelty. Tuo lautaseinä tuli kokonaisuudessaan maksamaan tarvikkeineen noin 160€.

Ensin seinään porattiin siis reiät ja asennettiin 6kpl rimoja, mitkä toimivat siis koolauksena laudoille.(saa korjata, jos termit on väärin, en ole mikään remppareiska :D) Sen jälkeen sahattiin laudat oikeaan pituuteen ja lyötiin laudat naulapyssyllä kiinni koolaukseen.


Minä pidän tuosta seinästä todella paljon, se on upeimmillaan varsinkin iltaisin, kun vain yöpöydän lamppu on päällä! Se ei ole yhtään raskas, vaikka moni niin saattaisi luulla. Tähän asti kaikki vieraamme, jotka ovat kylässä käyneet, ovat nimenomaan kiinnittäneet huomiota tuohon seinään ja sen upeuteen. Halutessaanhan tuon seinän voi käsitellä jollakin maalilla tms, mutta pidän siitä juuri tuollaisena :)

Meidän makuuhuoneeseen on siis käynti eteisestä. (Kurkkaa eteiseen tästä postauksesta) Ja makuuhuoneesta on käynti meikäläisen vaatehuoneeseen. Siitä en nyt alkanut kuvia ottamaan, ehkä sitten, kun se on järjestyksessä.

Makuuhuone on itsessään aika simppeli, yöpöydät on meidän vanhaan asuntoon ostettu. Sotkasta muistaakseni, Menettelee, mutta haluaisin ehkä toisenlaiset, pähkinä ei oikeen enää miellytä. Yöpöydän valona toimii Ikeasta ostettu valaisin, joka saatiin joululahjaksi. Myös uudet verhot täytyisi saada, sillä vanhan asuntomme verhot ovat kaikki liian lyhyitä uuden kodin ikkunoihin.


Sänkyä vastapäätä on hylly, joka on tuunattu DC-Fixillä. (Tuunausoperaatioon voit halutessasi tutustua tästä). Laatikot sisältävät koristetyynyliinoja, pöytäliinoja yms mille ei ole päivittäistä käyttöä. Ylimmissä laatikoissa on meikäläisen kosmetiikkaa ja päällä on koruja, pinnejä, pompuloita yms.


Kyltti ja lasipurnukat on ostettu paikallisesta halpamarketista Sopurahasta, tuo kyltti maksoi 4€ ja lasipurkit olivat 1€/kpl.


Sellainen on meidän makuuhuone, sytyttääkö lautaseinä teidät lukijat vai olisiko ehdoton no no?

tiistai 10. helmikuuta 2015

Lastenhuone

Eteisen esittely postauksessa lupailin, että seuraavaksi kurkataan lastenhuoneeseen! Lastenhuone onkin nyt yksi "täysin valmis" huone. Toki edelleen tavarat hakee paikkaansa, mutta se kaikki tapahtuu ajan kanssa. :)

Kurkataanpas ensin, miltä lastenhuoneessa näytti ennen remonttia! Meidän vanhan kodin lastenhuoneeseen voi kurkata TÄÄLTÄ!


Ja miltäs siellä lastenhuoneessa näyttää nyt? Jälkeen kuvat ovat tässä, olkaa hyvä :)

Tapetiksi valikoitui siis Färg & Formin Moln tapetti harmaana, tykkään tästä todella paljon. Tapetoijat vaan sanoivat, että tapetti oli ohuutensa vuoksi hankalaa tapetoida, sillä liisteroidessä tapetti rupesi venymään. Mitään sellaista ei kyllä olla kyllä käytössä havaittu! Luulisi kuitenkin, että näinkin hintava tapetti olisi hieman paksumpaa ja parempi laatuista? Onko muilla ollut vastaavia haasteita kyseisen tapetin kanssa? Joka tapauksessa tapetti oli hyvä ja kaunis valinta. :)


Tyttöjen huoneessa ollut valkoinen 4x4 expedit myytiin siskolleni ja tilalle ostettiin 2 kappaletta vaaleanpunaista 2x2 kallax-hyllykköä. Näin saatiin tyttöjen lahjaksi saama nukkekoti huoneen paraatipaikalle! Tuon nukkekodin tytöille teki appiukkoni isoveli, en vaan voi vieläkään uskoa, että joku tekee meidän tytöille tälläisen! Olen niin kiitollinen ja toivottavasti tytötkin osaavat arvostaa tätä yhtä paljon, kuin minä.

Kaalimaan kakara (Iita nimeltään) on minun ja siskoni vanha nukke.


Lelut säilyvät kivasti Ikeasta ostetuista säilytyslaatikoissa. Tähtirasiat ovat Kids Concept merkiltä, samoin kuin huoneessa oleva tähtilamppu ja tähtinaulakko (ei kuvissa). Valkoiset hyllyt on ostettu jo vanhaan kotiin Jyskistä.


Huoneeseen kodikkuutta tuo vanha tuoli, jonka päällä on tyttöjen lahjaksi saamat lampaantaljat. Lisäksi huoneesta löytyy vielä Ikeasta ostettu vaaleanpunainen pikkupöytä sekä valkoiset Mammut -sarjan jakkarat. (jotka ovat tällähetkellä tytöiltä pannassa meidän makkarissa).

Noniin nyt on kurkattu lastenhuoneeseen, mitäs piditte? :)

Huoneen muut seinät on maalattu samalla Tikkurilan Remontti ässällä kuin kaikki muutkin maalatut seinäalat.

torstai 5. helmikuuta 2015

Paljonko remontointi kustantaa?

 Remonttibudjetti

Päivitin juuri remonttibudjetti-osiota! Käykäähän kurkkaamassa, paljonko se remontointi kustantaa oikeasti. :)

Kuvaa klikkaamalla pääset remonttibudjetti välilehdelle!

torstai 29. tammikuuta 2015

Koti kolmiosta: Uusi eteinen

Vihdoin on se aika, kun pääsen julkaisemaan ensimmäisiä before/after kuvia meidän uudesta kodista! Jee, oon niin innoissani. Päästiin siis muuttamaan viime viikonloppuna ja sunnuntaina iltaa myöden vielä purettiin tavaroita laatikoista, nyt onkin jo hyvä tilanne sillä 95% muuttolaatikoista on jo tyhjiä ja viety pois.

Aloitetaan nyt kuitenkin eteisen esittelyllä, sillä se on tällä hetkellä täysin valmis ja esittelykunnossa. Seuraavana kurkataankin sitten varmaan lastenhuoneeseen, sillä anoppi & appiukko ovat parhaillaan Tampereen Ikeassa ostamassa tyttöjen huoneeseen uusia huonekaluja. :)

Aloitetaan ensin niillä before-kuvilla. Nyt, kun itse näitä kuvia vertaa, niin muutos on kyllä valtava!


Yllä olevassa kuvassa siis näkyy vielä vanha lattia ja "tummalta" näyttävä seinä. Lisäksi kuvissa näkyy vielä tuulikaapin vanha lattia. Nyt tuulikaapissa on laattalattia, lattialämmityksellä (mutta tuulikaappiin palataan myöhemmin).

Ja tässä uusittu eteinen! Pahoittelu muuten tuosta lähmäisestä tuulikaapin lasiovesta, en jaksanut niitä jälkiä kuvien takia pyyhkiä :D.

Peiliovikaappi tosiaan siirrettiin tuulikaappiin, mietitään nyt myydäänkö se pois. Todennäköisesti, sillä se vie aivan hirvittävän määrän tilaa, eikä se muutenkaan sovi meidän sisustukseen!

Eteinen avartui valtavasti, kun iso peilikaappi siirrettiin pois ja tilalle laitettiin Jyskistä ostetut Manuel-kenkäkaapit. Lisäksi tilaan tuotiin myös Jyskistä ostettu naulakko.




Uusi eteinen kaipasi myös hieman uusia sisustusjuttuja, lyhty löytyi Minimanista -50% joten se kustansi vain 10€. Teksikuutiot ovat Sopurahasta ja ne maksoivat 3,90€ kappale. Home kello on myöskin Minimanista ostettu joskus parisen vuotta sitten. Kello ei toimi, mutta tykkään tuosta muuten, joten en ole raaskinut heittää sitä pois.

Noniin siinä se sitten oli, ensimmäinen postaus uudesta kodista! Mitäs piditte?

perjantai 23. tammikuuta 2015

Muuttoa vaille "valmista"!

Vihdoin se päivä koittaa, kun saadaan kantaa kimpsut ja kampsut uuteen kotiin! Meinaan huomenna alkaa tavaroiden roudaus. Appiukko ja Jouni parhaillaan naputtelevat lattialistoja kiinni ja valmistelevat kotia muuttovalmiiseen kuntoon. Minä vahdin mahataudissa tyttöjä täällä kotosalla, ei tähän väliin kyllä ois mahatautia kaivattu, mutta minkäs voi!

Ensi viikolla siis varmaan jo luvassa before/afterkuvia. Pysykäähän siis kuulolla!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Odottavan aika on pitkä!

Yksi malttamaton täällä hei! Uudella kodilla aherrataan aamusta iltaan töiden päälle ja töiden alle, mutta aivan vielä koti ei ole muuttovalmis.

Mä en vaan jaksais enää odottaa ja tuntuu vaan niin pitkältä nää viimeiset päivät, ennenkuin saadaan asunnosta muuttovalmis.

Paljon on silti hommat edistynyt ja vaan muutama juttu puuttuu enää!

TO DO LIST! - nämä tehtävä vielä ennen muuttoa

- Vanhempien makuuhuoneen tehosteseinän loppuun vienti ja sähkötyöt. Koolaustyöt on jo tehty ja raakalaudat leikattu sopivaan mittaan.
- Lattialistojen maalaus ja asennus
- Laminaatin asentaminen keittiö/ruokailutila/eteinen akselille (olohuone melkein laminoitu.
- Tuulikaapin seinien maalaus

TO DO LIST! -nämä onnistuu muuton jälkeenkin
 
- Oven karmien maalaus
- Keittiön välitilan tuunaus saneerauslaastilla
- Keittiön kaappien vetimien vaihto
- Keittiön pöytätasojen vaihto

Ei siis todellakaan aivan hirvittävästi ole enää hommia TO DO LIST:illä, mutta silti sellaista hommaa mikä vie vielä aikaa. Tietenkin kämppä pitää vielä puunata ja putsata ennen muuttoa. Toivottavasti huomenna illalla saadaan taas paljon hommia eteenpäin ja päästäisiin jo loppuviikosta roudaamaan tavaroita siihen malliin, että päästäisiin muuttamaan?

Ps. Kiinnostaisiko teitä lukijoita sellainen "mitä tämä kaikki maksoi" tyylinen postaus? Itseä, kun kovasti aina kiinnostaa blogia lukiessa, että mitä esim.. tämän kaltainen remontti kustantaisi, jos sellaista lähtisi tekemään?